Uuno Turhapuro

· WSOY / Johnny Kniga
3.9
15 則評論
電子書
300
頁數
評分和評論未經驗證 瞭解詳情

關於這本電子書

Uuno Turhapuron uskomaton elämäntarina vihdoinkin kirjana!

Uuno Turhapuro on lumonnut suomalaiset sukupolvi toisensa jälkeen, ensin televisiossa ja sitten valkokankaalla. Miljoonat ihmiset ovat nähneet tämän selittelyjen epävirallisen maailmanmestarin milloin lottovoittajana tai rautakauppiaana, milloin armeijan leivissä tai jopa tasavallan presidenttinä.

Kokonaisesitys Uunon uskomattomasta tarinasta on kuitenkin vielä kertomatta. Tommi Aition elämäkertateos piirtää laajan kaaren Uuno Turhapuron vaiheista ja tämän omintakeisesta elämänfilosofiasta, jossa ei koskaan sekoiteta vysiikkaa ja kemiikkaa. Uunon tarina on kertomus kaupungistuvasta Suomesta. Uuno urbanisoitui samaa tahtia Suomen kanssa ja oppi kaupunkilaiset tavat, mutta säilyi silti ikuisena maalaispoikana. Uunossa kohtaamme peilin, johon vilkaistessamme voimme nähdä itsemme ja toiveminämme jos ei nyt ihan maan presidenttinä niin ainakin ylimääräisenä ei-kiireellisten asiain valiokuntamietintöjen jatkotoimenpiteistä huolehtivan osaston vara-alivaltiosihteerinä .

Tommi Aition aikaisempaan kirjalliseen tuotantoon kuuluvat muun muassa kiitetty elämäkertateos Pertti Spede Pasasesta. Lyriikkaa hän ei ole julkaissut, sillä se homma jääköön Eikka Leikalle ja Gunnar Shakespearelle.

評分和評論

3.9
15 則評論

為這本電子書評分

請分享你的寶貴意見。

閱讀資訊

智能手機和平板電腦
請安裝 Android 版iPad/iPhone 版「Google Play 圖書」應用程式。這個應用程式會自動與你的帳戶保持同步,讓你隨時隨地上網或離線閱讀。
手提電腦和電腦
你可以使用電腦的網絡瀏覽器聆聽在 Google Play 上購買的有聲書。
電子書閱讀器及其他裝置
如要在 Kobo 等電子墨水裝置上閱覽書籍,你需要下載檔案並傳輸到你的裝置。請按照說明中心的詳細指示,將檔案傳輸到支援的電子書閱讀器。