Jouluksi kotiin

· Storyside · ਵਾਚਕ: Petri Eskelinen
ਆਡੀਓ-ਕਿਤਾਬ
10 ਘੰਟੇ
ਅਸੰਖਿਪਤ
ਯੋਗ
ਰੇਟਿੰਗਾਂ ਅਤੇ ਸਮੀਖਿਆਵਾਂ ਦੀ ਪੁਸ਼ਟੀ ਨਹੀਂ ਕੀਤੀ ਗਈ ਹੈ  ਹੋਰ ਜਾਣੋ
ਕੀ 4 ਮਿੰਟ ਨਮੂਨਾ ਚਾਹੁੰਦੇ ਹੋ? ਕਦੇ ਵੀ ਸੁਣੋ, ਆਫ਼ਲਾਈਨ ਹੋਣ ਵੇਲੇ ਵੀ। 
ਸ਼ਾਮਲ ਕਰੋ

ਇਸ ਆਡੀਓ-ਕਿਤਾਬ ਬਾਰੇ

Tom Langdonilla voisi mennä paremminkin. Saatuaan raivokohtauksen lentokentän turvatarkastuksessa entinen tähtireportteri joutuu turvautumaan junaan päästäkseen Washingtonista Los Angelesiin, jossa häntä odottaa tyttöystävä. Toivottavasti. Junamatkan ensimetreiltä lähtien Tom huomaa olevansa tekemisissä perin persoonallisten ihmisten kanssa. Matkatovereihin kuuluu muun muassa avioon paennut nuoripari, maaninen filmimoguli, maailman ahnein verojuristi sekä noin 200-kiloinen junaemäntä, joka laulaa kuin enkeli ja laittaa tuhmat matkustajat ojennukseen. Junan suurin yllätys on kuitenkin Eleanor, Tomin elämän suuri rakkaus. Jälleennäkeminen on kaikkea muuta kuin lämmin. Mutta kukapa osaa ennustaa, miten salaperäinen junarosvo, liikkuvassa junassa pidettävät hääjuhlat sekä hengenvaarallinen lumivyöry vaikuttavat ihmisen sielunliikkeisiin. Ennen kuin joulujuna on määränpäässään, monta salaisuutta ehtii paljastua ja elämänkohtaloa muuttua. Ehkäpä joulussa on edelleen ripaus taikaa.

ਇਸ ਆਡੀਓ-ਕਿਤਾਬ ਨੂੰ ਰੇਟ ਕਰੋ

ਆਪਣੇ ਵਿਚਾਰ ਦੱਸੋ

ਸੁਣਨ ਸੰਬੰਧੀ ਜਾਣਕਾਰੀ

ਸਮਾਰਟਫ਼ੋਨ ਅਤੇ ਟੈਬਲੈੱਟ
Google Play Books ਐਪ ਨੂੰ Android ਅਤੇ iPad/iPhone ਲਈ ਸਥਾਪਤ ਕਰੋ। ਇਹ ਤੁਹਾਡੇ ਖਾਤੇ ਨਾਲ ਸਵੈਚਲਿਤ ਤੌਰ 'ਤੇ ਸਿੰਕ ਕਰਦੀ ਹੈ ਅਤੇ ਤੁਹਾਨੂੰ ਕਿਤੋਂ ਵੀ ਆਨਲਾਈਨ ਜਾਂ ਆਫ਼ਲਾਈਨ ਪੜ੍ਹਨ ਦਿੰਦੀ ਹੈ।
ਲੈਪਟਾਪ ਅਤੇ ਕੰਪਿਊਟਰ
ਤੁਸੀਂ ਆਪਣੇ ਕੰਪਿਊਟਰ ਦਾ ਵੈੱਬ ਬ੍ਰਾਊਜ਼ਰ ਵਰਤਦੇ ਹੋਏ Google Play 'ਤੇ ਖਰੀਦੀਆਂ ਗਈਆਂ ਕਿਤਾਬਾਂ ਪੜ੍ਹ ਸਕਦੇ ਹੋ।